U19 Futsal-Liiga käyntiin isänpäivänä!
Julkaistu: 04.11.2018 00.00

U19 Futsal-Liiga käyntiin isänpäivänä!


Pitkään odotettu poikien U19 Futsal-Liiga starttaa ensi viikonvaihteessa Herttoniemessä. Joukkueet on jaettu kahteen lohkoon: Pohjoinen ja Etelä. Sarja pelataan turnausmuotoisesti.

Pohjoisen lohkon joukkueet ovat: HauPa, Sievi FS U19/YJ, KePS ja FC-88 Kemi eli erittäin kovia nimiä myös miesten futsalin puolelta! Etelän lohkon joukkueet näkyvät yllä olevasta taulukosta. Mukana on muun muassa viime kaudella lopputurnaukseen yltänyt HIFK sekä futsalin erikoisseura GFT, joka voitti viime kaudella U 21 Futsal-Liigan mestaruuden sekä on voittanut miesten Futsal-Liigan kolmesti.

Kaudella 2018-2019 kaikkiaan siis kymmenen joukkuetta taistelee mitaleista. Pohjoinen ja Etelä kohtaavat toisensa kuitenkin vasta sarjan lopputurnauksessa, jossa aikanaan pelaavat kaksi parasta joukkuetta kummastakin lohkosta.

Kapinan joukkue saa vielä tovin odotella omaa Liiga-avaustaan. Joukkue debytoi vasta 1.12. Varkaudessa, minkä jälkeen onkin heti seuraavana lauantaina 8.12. oma kotiturnaus Riihenmäen koululla.

Seuran uusimmat