Edustusjoukkueen kevät
4.4.2019 13:57 Uutiset / Edustus Miehet

Sami Salo tarkkailee Kapinan punaista balettia

FC Kapinan edustusjoukkueen historian ensimmäinen kausi 5. Divisioonassa (Vitonen) alkaa ottelulla Jäppärää vastaan 29.4. Järvenpään kuplassa klo 20.00. Edareiden talvikausi on kulunut pitkälti futsalin parissa, joten kuntoa on pidetty edes jollain lailla yllä.

Kuitenkin vasta vuoden vaihteen jälkeen futiksen puolella aktivoiduttiin ja edarit aloittivat treenaamisen kerran viikossa. Nyt huhtikuun alussa on saatu jo kolme harkkapeliä pelattua, hyvin tuloksin.

Ensimmäinen harkkapeli pelattiin KelA:n miehiä vastaan, joka päättyi lukemiin 7-5 Kapinalle. Toinen vastustaja oli Kaakon Nelosessa pelaava FC Loviisa, jota vastaan saatiinkin jo hyvä kokoonpano paikalle, josta lopputuloksena 4-1 voitto Kapinalle. Viimeisin peli pelattiin samassa lohkossa kesällä olevaa JäPS/3:a vastaan, joka päättyi Kapinan voittoon 13-0.

Joukkueen valmentajaksi saatiin pitkällisen keskustelun jälkeen tuttu Sami Salo, joka valmensi edareita jo vuonna 2016. Kaudeksi 2017 Sami siirtyi valmentamaan Riihimäen Palloseuraa Kolmoseen, jonka jälkeen hän piti taukoa valmentamisesta vuoden 2018. Into penkin päähän ja Kapinan hyvä meininki veti kuitenkin miehen takaisin kotikylälle viemään edareita kohti seuraavaa tavoitettaan.

Nyt viimeisten treenien ja pelien jälkeen joukkueeseen on saatu myös muutama uusi pelaaja kokeilemaan menoa, joten huhtikuun lopulla tiedetään jo aika hyvin joukkueen lopullinen kokoonpano. Nyt jo joukkue on erittäin vahva nousijasuosikki ja Sami mainitseekin nousun Neloseen ainoaksi tavoitteeksi tulevalla kaudella.

Sami kertoi, että muutama muukin pelimies on käynyt keskusteluja hänen kanssaan paikasta Kapinan kivenkovassa ryhmässä, mutta niistä ei sen enempää vielä mainita. Joukkueen pelaajavahvuus on tällä hetkellä hieman yli 20 pelaajaa, mutta pari vahvistusta mahtuu vielä rinkiin mukaan.

Mikäli koet, että sinulla olisi pelaajana annettavaa edareille, niin ota yhteyttä Samiin, 040-522 6966


   
Lisää uutisia
FC Kapina
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Anmälningar/Ilmoittautumiset
Kategoriat