Yhteenveto kevään P12 Kakkosen karsintasarjasta
12.6.2019 13:49 Uutiset / D-07

Joukkueen pelit jatkuvat syksyllä P12 Kolmosessa

Nollaseiskat pelasivat keväällä 2019 P12 Kakkosen piirisarjakarsintaa, jossa lohkon neljä parasta joukkuetta jatkavat Kakkosessa, loppujen pelatessa syksyllä Kolmosta. Maalit eivät aina kerro koko totuutta pelaamisen laadusta, mutta kahdeksan ottelun sarjan tulos oli yhtä monta tappiota ja lohkon jumbosija maalierolla -40 (9-49), joten jatkaminen syksyllä Kolmosessa ei jäänyt epäselväksi.

Lohko ennakoitiin jo etukäteen kovatasoiseksi, ja joukkueen tavoite oli lähinnä tsekata sen taso, valmentajaa toiseen sarjaan siirtyminen ei haittaa ollenkaan. Myös pelaajat olivat osassa pelejä tyytyväisiä esitykseensä, vaikka voittoja ei tullutkaan. Motivaatio oli varmasti tappioputkessa ajoittain koetuksella, mutta kehittymistä joukkueena ja henkilökohtaisia onnistumisia nähtiin kauden aikana jokaiselta pelaajalta!

Joukkueen pelaajat pelasivat tämän sarjan ohella kahdessa muussakin Kapinan joukkueessa P13 Kolmosta ja P13 Nelosta, joten pelejä kertyi jokaiselle varmasti tarpeeksi.


(Alla oleva on kooste aiemmin kevään aikana julkaistuista otteluraporteista).

17.4. FCFJ/Valkoinen 2 - FC Kapina 07 6-1 (2-1)

FC Kapina pelasi ihkaensimmäisen piirisarjapelinsä ikinä Porvoon Kokonniemen tekonurmella FC Futura Junioreiden Valkoinen 2 -joukkuetta vastaan. Kapinan yleisilme oli pelillisesti hermostunut ja joukkue pääsi pelissä tasolleen vain ajoittain. Tappion taustalla lienee myös vakituisen maalivahdin (ja ylipäätänsä vaihtopelaajien) puuttuminen kokoonpanosta, sillä osa joukkueen pelaajista oli samaan aikaan pelaamassa 06-joukkueen piirisarjapeliä AskU:a vastaan toisaalla. Joonas teki joukkueen ainokaisen maalin rangaistuspotkusta.

26.4. FC Kapina 07 - FC Kuusysi/valkoinen 8-2 (1-2)

FC Kapina isännöi sarjan ensimmäisessä kotiottelussaan lahtelaista FC Kuusysiä kotonaan Hepolan kentällä. Peli näytti vielä puoliajalla hyvältä Kapinan johtaessa 2-1, mutta toisella puoliajalla tapahtui väsähtäminen ja "syöksykierre" niinsanotusti alkoi. Enempää maaleja ei kotijoukkueelta ottelussa enää nähty, mutta omassa päässä soi vielä kaikkiaan seitsemän kertaa, eli peli päättyi 2-8 vieraiden hyväksi. Oli kuitenkin mukava pelata joukkueen ensimmäinen virallinen piirisarjaottelu kotikentällä, lopputuloksesta huolimatta!

3.5. FC Kapina 07 - KelA 7-1 (4-1)

Toukokuisen takatalven kynnyksellä nollaseiskat isännöi Kellokosken Alkua Hepolan kentällä. Tuuli oli pureva ja lämpöä vain muutama aste, mutta se ei ollut perimmäinen syy tappioon. Nollaseiskat pelasi ylivoimaisesti kauden huonoimman pelinsä, liike oli laiskaa lähes koko joukkueen osalta ja pallon tavoittelu oli kovin varovaista, välillä 1v1-tilanteet jätettiin suorastaan kesken. KelA:n korkea prässi oli myrkkyä, joten ei ihme että omissa soi koko ajan. Kotijoukkueen ainokaisen teki Joona vapaapotkusta.

9.5. HyPS/musta - FC Kapina 5-3 (3-2)

Hyvinkään Palloseuran isännöi FC Kapinaa Kankurin tekonurmella. Sää oli keväisen aurinkoinen, joskin ajoittain kolean tuntuinen. Peli alkoi tasaisesti, HyPS:illä oli hyvin hyökkäyskuviot hallussa, varsinkin vastaiskutilanteissa. Ensimmäisellä puoliajalla johtoasema vaihteli joukkueelta toiselle ja tauolle mentiin maalin tappioasemassa.

Toisen puoliajan aikana Kapinan ote alkoi taas harmillisesti lipsua. Pelinavaus oli vaikeaa, ja harhasyötöt lisääntyivät. Ilmeisesti myös kunto loppui sillä tilanteisiin ei tultu kunnolla juosten ja välillä oltiin ihan turhaan sumpussa. Paikkoja Kapinalla toki oli, mutta HyPS puolusti aktiivisesti. Virheet omassa päässä kostautuivat ja kotijoukkue vei pidemmän korren. Kapinan maalit pelissä tekivät Joona, Vili ja Aarni.

25.5. FC Reipas/Musta - FC Kapina 07 2-1 (0-0)

Kapina 07 matkusti Lahteen Reippaan vieraaksi. Viikonlopun keli oli sateinen, ottelu pelattiin onneksi Mukkulan hallissa. Pelin tulos oli niukka tappio, mutta peli oli todella hyvä Kapinalta! Pallonhallinta oli meillä ehkä 75 prosenttisesti läpi koko ottelun. Vastustaja puolusti todella tiiviisti, ensimmäinen puoliaika oli maaliton, maalit syntyivät vähitellen pelin loppupuolella.

Valmentaja palkitsi viirillä Joonaksen, ja Kapinan ainokaisen maalin teki Eino.

31.5. FC Kapina 07 - SibboV 3-1 (1-1)

Keskiviikon Eurooppa-liigan finaalin ja lauantain Mestarien Liigan finaalin välipäiväperjantaina FC Kapina kohtasi Sibbo Vargarnan kotonaan aurinkoisessa, mutta tuulisessa Hepolan illassa, sarjan kolmanneksi viimeisellä kierroksella. Peli lähti käyntiin vierasjoukkueen pallonhallinnalla ja vyörytyksellä, kunnes pitkän tauon jälkeen pelikentälle palannut Veeti puikkasi ensimmäisen maalin hienon yksilösuorituksen päätteeksi, dribailemalla vastustajan puolustuksen niinsanotusti kahville. Kotijoukkueen peli piristyi selvästi, mutta vieraat löysivät Kapinan puolustuksesta aukon keskisektorilta, ja laittoivat pelin tasoihin.

Toisella puoliajalla Kapinan hyvä ja työteliäs vire jatkui. Pallo liikkui ja pelistä oli jonkinlainen ote, joskin SibboV pääsi myös hyvin väliin katkomaan varsinkin pidempiä syöttöjä. Vastustaja aikaansai lopulta maalin, ja siitä alkoi Kapinan armoton takaa-ajo ja maalin haku. Noin kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua kamppailut käytiin yksinomaan sipoolaisten maalin edustalla, mutta maalivahti sekä puolustus olivat tarkkana ja palloa ei saatu sisään. Aksu esitti huikean nousun ja eteni laidalta läpi koko puolustuksen, mutta maalivahti pääsi tälläkin kertaa blokkaamaan laukauksen. Noin viisi minuuttia ennen loppua tuli kenties lopullinen takaisku, kun SibboV pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, jonka palkintona oli heille maali.

Sekä joukkueen pelaajat että valmentaja olivat esitykseen lopulta kuitenkin tyytyväisiä, vaikka voittoa ei tullutkaan niin kokonaisuudessaan pelattiin hyvää jalkapalloa. Pari "mustaa hetkeä" oli, mutta ei Kapina suinkaan ollut pahasti alakynnessä, vaikka lopputulos ehkä niin antaa ymmärtää!

4.6. NouLa - FC Kapina 07 0-7 (0-7)

FC Kapina matkusti Järvenpään Koivusaaren kentälle NouLan vieraaksi P12 kakkosen karsintasarjan toiseksi viimeisellä ottelukierroksella. Peli kulki ihan hyvin ensimmäset 20 minuuttia, ja Kapinalle tarjottiin ainakin viisi täydellistä paikkaa maalintekoon: Ilari, Aksu, Vili, Joona ja Sirli kävivät vuorotellen kokeilemassa maalintekoa, mutta tällä kertaa ei maistunut. Latausta oli, sillä pilkun kohdalta useampikin veto meni takana olevan aidan yli! Mutta niin kuin yleensä futiksessa, jos et itse tee, niin vastustaja tekee kyllä - ekan puolikkaan loppuun tuli pari harmillista takaistumaalia ja homma alkoi olemaan aika lailla siinä, harmillisesti.

Tunnelataus alkoi nousta, kun NouLa puolusti toisella puolikkaalla tiukasti ja Kapina menetti palloja keskellä. Kun päästiin kääntymään, niin roiskaistiin pallo johonkin, ja taas puolustettiin. Hermostunutta peliä, ja joukkueessa oli ottelussa 14 pelaajaa, mutta välillä tuntuu että pelaajilla ei kondis ihan riitä juosta edes kolmeakymmentä minuuttia. Tuloksena tästä ottelusta siis harmillisen roima 7-0 tappio.

11.6. FC Kapina 07 - RiPS/sininen 0-11 (0-5)

Sarjan viimeisellä ottelukierroksella Kapina kohtasi kotonaan Hepolassa riihimäkeläisen RiPS/sinisen, joka oli myös lohkon kärjessä, joten odotettavissa oli tiukka ottelu. Kapinalla oli edelleen tavoitteena napata edes piste kovatasoisesta P12 Kakkosen piirisarjakarsinnasta, ja sitä lähdettiinkin hakemaan kovalla tsempillä. Kapina pysyi hyvin vieraiden vauhdissa mukana pelin alkupuoliskon, mutta vastustaja oli myös aika varmaotteinen viimeistelyissä, ja maaleja alkoi syntyä omaan päähän tasaiseen tahtiin. Pelillisesti Kapina oli ajoittain ehkä jopa parempi joukkue, ja välillä pelaajat pääsivät hyvin pelaamaan omilla vahvuuksillaan.

Ottelun lopputulos ei ollut yllätys, mutta peli itsessään oli hyvä ja joukkue pelasi hyvin. Rohkeus pelata maata pitkin omalla pelitavalla säilyi 55 minuuttia, mihin valmentaja oli tyytyväinen. Maalinteko tökki hieman, mutta ehkä se syksyllä lähtee taas sujumaan, kun nollaseiskat jatkaa piirisarjapelejä P12 Kolmosessa.


Seuraavaksi nollaseiskat osallistuu kesäkuun lopulla Ruotsin Västeråsissa pelattavaan Aroscupeniin!

Tsekkaa lisää kuvia nollaseiskojen Instagramista: http://www.instagram.com/fckapina07


   
Lisää uutisia
FC Kapina
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Anmälningar/Ilmoittautumiset
Kategoriat