Kultaa Korsosta!!
Julkaistu: 29.04.2019 00.00

Kultaa Korsosta!!

FCK 06 osallistui lauantaina 27.4. KoPSe-turnaukseen Korsossa tuoden voittopystin Mäntsälään!

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui TPV. Peli oli tiukkaa vääntöä ekasta pillin vihellyksestä lähtien, mutta kertaakaan ei pallo päätynyt Kapinan verkkoon. Loppulukemat 2-0 FCK:lle.

Seuraavaksi vastaan tuli KP-75/TuPS YJ, joka oli vielä edellistäkin tiukempi vastus. KP/TuPS onnistui loppuhetkillä tasoittamaan pelin kulmatilanteesta. Tästä sisuuntuneena FCK rynnisti pelin viimeisillä sekunneilla vastustajan maalille, pistäen pallon maaliin ja ottaen tärkeän 3-2 voiton!

Viimeinen alkusarjan peli pelattiin turnausisäntä KoPSea vastaan. Vaikka FCK painoi päälle rakentaen hienoja maalipaikkoja, ei palloa kuitenkaan saatu vastustajan verkkoon. Voitto KoPSelle 3-0.

Kahden ensimmäisen pelin voitoilla FCK kuitenkin eteni finaaliin, saaden vastaansa toisen lohkon voittajan EBK:n. Finaali alkoi FCK:n kannalta pahimmalla mahdollisella tavalla, kun EBK sai kyseenalaisen rangaistuspotkun tilanteesta, jota myös heidän valmentajansa ihmetteli. Rankkari sisään, ja EBK siirtyi 0-1 johtoon. Tämä ei kuitenkaan lannistanut meidän hienoa ryhmää, joka omaan tekemiseensä uskoen tuli pelin puolivälissä tasoihin. Muutama minuutti ennen pelin loppua pakkimme Joonas näki laiturimme Jeren nousevan maalille, antoi pitkän, täydellisen keskityksen, josta Jere pisti yhdellä kosketuksella pallon maaliin! Peli FCK:lle 2-1, ja turnausvoitto Kapinalle!!


Piirisarjakin on pyörähtänyt mukavasti käyntiin, sekä Punaisilla että Mustilla on jo yksi voitto otettuna. Tällä kaudella suuntaamme katseita jo ensi vuonna alkaviin 11v11-peleihin, ja molemmissa joukkueissa, kuten myös Korson kultajoukkueessa, mukana on pelaajia myös FCK 07-joukkueesta. Uudet pelaajat, niin pojat kuin tytötkin, ovat tervetulleita mukaan! Treeniajat ja yhteystiedot löytyvät joukkueen sivuilta, fckapina.fi/joukkueet/6211


Seuran uusimmat