FC Kapinan kympit päättivät kautensa Åland Cupissa
27.6.2022 11:42 Uutiset / D-10

Vieraspelipaidat päällä ensimmäistä kertaa!

FC Kapinan 2010 -syntyneiden joukkue pääsi vihdoinkin Åland Cuppiin Ahvenanmaalle 18-23.6. Viime kesänä peruuntunut turnaus toteutui tänä vuonna ja sitä odotettiin kovasti! Lauantaina autot starttasivat Mäntsälästä jo ennen auringonnousua ja jännitys satamassa oli käsinkosketeltava. Turnaus alkoi perinteisellä kulkueella, jossa oli mukana 159 joukkuetta, 2600 pelaajaa eri puolilta Suomea.


Sunnuntaina pelit käynnistyivät Wiklöf Holding Areenalla, joka toimii Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin kotikenttänä. Sää oli viikon aikana upean kesäinen, joka toinen päivä jopa helteinen. FC Kapinan lohko oli todella kovatasoinen ja moni lohkoon osallistuva joukkue janosi mitalisijoja. Kapina sijoittui lohkonsa kuudenneksi. Mitaleja ja sijoituksia ei tällä kertaa saavutettu, mutta reppuun pakattiin iso määrä yhteisöllisyyttä, vahvuuksien tunnistamista ja hyvän huomioimista. Positiivisuutta, itsensä ylittämistä, joukkueena yhteen hiileen puhaltamista, iloa ja naurua ja onnistumisten elämyksiä ja upeita kokemuksia.

.

Pelit siivittivät upeaa viikkoa, mutta ehdimme käydä myös kylpylässä, keilaamassa, museossa ja metsästää roppakaupalla uusia pokemoneja ja valloittaa pokemonsaleja. Turnaus päättyi veikkausliigan peliin HJK-IFK Marienham ja lapset pääsivät ihan nelosen uutisiin saakka! Lapset kastelivat myös valmentajat ja päästivät turnauksen päätteeksi Pasin vastuuvalmentajan tehtävistä vapaalle, Jarmon hypätessä vastuuvalmentajaksi. Kiitos Pasille kaikista opeista, upeista hetkistä ja yhteisistä kokemuksista. Pasi on tehnyt merkittävää työtä joukkueen hyväksi. Lämmin kiitos myös Marille joukkueenjohtajana tekemästäsi työstä, teidän perheenne on antanut valtavasti aikaa ja resursseja joukkueelle.

Syksyllä joukkueessa puhaltaa siis uudet tuulet. Tavoitteena on kehittyä joukkueena ja jatkossakin ylittää omia rajoja ja pitää hauskaa! Treenit maanantaisin ja torstaisin Hepolan kentällä 17.30-19. Uudet pelaajat (09-10) ovat tervetulleita mukaan kokeilemaan.



   
Lisää uutisia
FC Kapina
«  Elokuu   »